keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tukka putkella 2/2

No nyt vihdoin asiaa niistä tukkatuotteista! Lupasin kertoa tämänhetkisistä lemppareistani, kun viime kuussa näytin kuinka hiukseni laitan. Purkkeja on käytössä aika monta, ja usein avattuna on muitakin kuin nämä tässä esitellyt. Mutta ilman näitä olisi tosi vaikea olla.

Ensin punaiset sankarini. Sain Sexy Hairin Big-sarjan tuotteita testattavakseni muistaakseni viime vuonna, ja ihastuin heti ensi kokeilemalta. Noiden kahden isomman purkin jämiä olen jemmannut tätä postausta varten, mutta pian täytyy jo hankkia uusia. Root Pump spray-muotovaahto on ihan heittämällä paras koskaan kokeilemani, ja kokeillut minä kyllä olen. Kasaristatuksestaan huolimatta muotovaahto on luottotuotteitani hiustenlaitossa, sekä pitkällä että lyhyellä tukalla. Millään muulla tuotteella ei vain saa vastaavaa volyymia ja rakennetta. Parhaan Root Pumpista tekee sen ällistyttävän hyvä pito. Mahtava tuki ja volyymi paljon pienemmällä määrällä tuotetta kuin tavallisesti. Pursotan tätä aina suoraan hiusten tyviin ja hieron sitten muualle tukkaan.

Big Altitude -muotovaahto on sekin valioluokkaa, mutta ei omilla kriteereilläni aivan yllä edellisen tasolle. Erinomainen perusmuotovaahto kuitenkin, antaa hyvin tuuheutta, mutta jättää hiuksiin enemmän liikettä kuin Root Pump. Itse pidän jämäkämmästä, mutta pohjatuotteeksi tämä on aivan hyvä.

Kuvan kolmas pullo on parhautta, kun liukkaaseen tukkaan haluaa tekstuuria. Erilaisia hartseja sisältävä What A Tease -suihke mainostaa olevansa pullotettua tupeerausta ja melko pitkälle myös lunastaa lupauksensa. Koska enemmän on enemmän, käytän itse tätä tupeerauksen pohjalla aina silloin kun hius tuntuu liian puhtaalta tai tarvitsee lisäbuustausta. Tuote pitää ohuemman hiuksen pystyssä jo yksinään, mutta antaa myös loistavaa pitoa tupeerauksen alle, jolloin kampaa ei tarvitse käyttää niin paljon. Virvellä oli taannoin blogissaan aika havainnollistava gif-kuva tästä.

Vaihtoehtona tuolle tupeeraussuihkeelle tupsuttelen föönattuihin ja suoristettuihin hiuksiin usein hiuspuuteria. Proffsin ja Biozellin puuterit ovat pakkaukseltaan ja sisällöltään identtisiä (jälkimmäisessä tosin taisi olla muutama gramma enemmän) ja molemmat melko edullisia. Käytin vuosia Schwarzkopfin Osis+ -sarjan hiuspuuteria, mutta en ole huomannut suurta eroa sen ja näiden halvempien välillä. Proffsin olen ostanut omilla viikkorahoillani, Biozell on tullut minulle blogin kautta. 

Sitten tämä. Voi jestas. Niin ikään Sexy Hairilta saatu Frenzy -mattavaha on ihan helkkarin hyvä. En luovu tästä ikinä. Mieskin kävi pitkään salaa minun purkillani, kunnes viimein ostin hänelle oman. Kuivaa, napakkaa, pitävää ja erittäin, erittäin riittoisaa. Nypin, pöyhin ja sekoittelen tämän avulla kaikkein lyhyimpiä hiuksia ja suihkutan vielä päälle vähän lakkaa. Mies sliippaa tuotteella oman ananaksensa (hiuksista nyt siis puhe tässä). Tuoksuu ihanasti vähän mansikalle, vaikka sinistä onkin.

Luottohiuslakka ja -kuivasampoo ovat molemmat Klippoteketilta (itse ostettuja, ja moneen kertaan). Edullisia ja erinomaisia. Kuivasampoo on monelle tuttu, mutta täytyy ihan erikseen vinkata tuosta hiuslakasta. Noita on valikoimissa muistaakseni kolmea eri vahvuutta, joista musta pullo on stydein. Edellä mainitun Osis+ -sarjan vahvin hiuslakkaleka oli pitkään ainoa, johon luotin, mutta tämä on kyllä aivan yhtä hyvä. Hinta-määräsuhde myös erinomainen: 400 ml maksaa noin viisi euroa. Kuivasampoota käytän useammin kuin tavallista sampoota ja tämän vaaleanpunainen puteli on tähän mennessä testatuista suosikkini. Pidän siitä, että saan tuotteesta myös kohotusta ja rakennetta pelkän puhtauden tunteen lisäksi.

Loppuun vielä välinekavalkadi. Ghd:n normiversiota kapeampi Mini-muotoilurauta on palvellut hiusten suoristamisessa moitteetta jo kolmisen vuotta. Varsinkin lyhyiden hiusten kanssa kapea rauta on todella näppärä. Pidän myös siitä, että se kuumenee nopeasti (tosi kuumaksi) ja että mukana tulee tuollainen tuppi, johon rauta on hyvä sujauttaa jäähtymään käytön jälkeen. 

Jämäkkäpiikkinen tupeerauskampa on joskus aikaa sitten saatu Kicksiltä. Tupeerasin aiemmin tavallisella kammalla, mutta kyllä tämä on paljon toimivampi. Piikki varsinkin on ehdoton takutettujen hiusten muotoilemisessa. 

Pyöröharja on sekin Kicksiltä. Mietin valokuvia ottaessani, että onneksi ovat tajunneet lähetellä minulle näitä tukansukimisvälineitä, sillä aikaisemmin käyttämäni "harja" oli ainakin kymmenen vuotta vanha, kokoontaitettava, rikki ja muutenkin aivan onneton. Tässä harjassa on puinen varsi ja sekoitus luonnonharjasta sekä muovisia "piikkejä". Käytän tätä hiusten föönaamiseen, jossa toimii tosi kivasti. Ei tartu kiinni tahmeaankaan tukkaan, muttei myöskään liu'u liian helposti hiusten läpi. Luonnonharjakset silottavat nätisti ja muovipiikit erottelevat.

Tangle teezer -henkisen vekottimen olen saanut Glitteristä. Esikuvaansa en ole kokeillut, mutta tämä ainakin on erittäin jees. Jämäkkä ja setvii kostean tukan ihan leikiten. Varresta plussaa, pysyy hyvin kädessä.

Siinäpä tärkeimmät. Onko sinulla salaisia aseita hiusten laittoon?

9 kommenttia:

  1. Millanen tuoksu tossa hiuslakassa on? Oon ite niin fanaattinen kaikkien kauneusjuttujen tuoksujen suhteen.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kuvailla, sellainen hiuslakkamainen. :D Ei siis mitään erikoistuoksua tigityyliin, mutta you get what you pay for...

      Poista
  2. Fudgen tyvisuihke! Sopii kerrostettuun tukkaan, tuoksuu taivaalliselle ja nostaa raskastakin hiusta tarpeeksi :) Jos föönaan, föönaan sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos puhutaan samasta tuotteesta (Push-It-Up Blow Dry Spray), niin suosittelisin _todella_ lämpimästi..! :)) Ihan mahtava.

      Poista
    2. Kiitos suosituksesta, tytöt! Menee ostoslistalle. :)

      Poista
  3. Vau, onpa arsenaali! Kahdehdin avoimesti. Mä olen aivan liian laiska laittamaan tukkaa ja välillä harmittaa mennä samalla littanalla suihkupolkalla päivästä toiseen. Mutta se aika, mistä ihmeestä se aamuinen aika (teki mieli kirjoittaa 'koi') ja ne hauislihakset, joilla tätä hommaa operoidaan? Tai se mielenlujuus, että tekisi tukkajuttuja eikä lojuisi kahvikupin kanssa jeesustelemassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, varmaan ne on ne samat lihakset, joilla jotkut ottaa meikkikuvia ja kirjoittaa blogipostauksia päivittäin. ;) Vakavasti puhuen, aamuni on täynnä rutiineja, ja hiustenlaitto on vain yksi monista. Ei ole koskaan tullut mieleenkään, että sen ajan voisi käyttää johonkin muuhun, Pesen hiukseni niin harvoin, että yleensä niiden kanssa puljaamiseen ei mene aamuisin kuin kymmenisen minuuttia. Pesupäivinä tuplasti sen verran.

      Poista
  4. Mulla on kans tuo spreiattava muotovaahto ja oon tykänny. Tosin se tekee mun tukasta jotenkin "lähmäisen" oloisen, varmaan oon käyttänyt sitä vähän liian reilulla kädellä :D Toi What a Tease vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään lähmästä! En oikein edes osaa olla, jos tuotteet eivät tunnu tukassa. :) Mutta toki annostelulla on varmasti osansa. What a Tease on tosi jännä ja monikäyttöinen, kannattaa kokeilla!

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>